Fillarnisti: Päivä 3: Pieksämäki - Jyväskylä

29. heinäkuuta 2012

Päivä 3: Pieksämäki - Jyväskylä

Syysmaisema Pielisjärveltä. Kesäaamutunnelmia Pieksämäeltä. Mikä näitä yhdistää? Ei kyllä mikään. Paitsi, että kai jälkimmäinenkin voisi olla taiteellisen maalauksen nimi. Jätän kuitenkin lupaamatta, että tästä kirjotuksesta tulisi jonkin sortin taidetta.

Aamu valkeni Pieksämäellä aurinkoisena ja lämpimänä. Villiinnyin tästä jopa niin, että vaihdoin kengät lenkkareista sandaaleihin. Jotenkin on sellainen muistikuva, että viime reissullakin tein vastaavan vaihdoksen juuri kolmantena päivänä. Hirmu mielenkiintoista.

Lomatrion tarjoaman perusaamiaisen jälkeen alkoi päivän mankelointi kohti Jyväskylää ja samalla Savosta ihmisten ilmoille Keski-Suomeen. Olin ilmeisesti juuri alkaneista olympialaisista (joissa muuten samana päivänä oli ohjelmassa eka maantiepyöräilykisa) niin innoissani, että matka lähti heti alusta asti kulkemaan varsin rivakasti. Siis rivakasti matkapyöräilyn, ei kilpa- tahi edes kuntopyöräilyn näkökulmasta. Perus pyörämatkailijalle tuollainen yli 20 km/h menevä tai jopa 25 km/h lähentelevä vauhti on jo aika haipakkaa. Matka taittui sitä tahtia, että olin jo noin puolen tunnin polkemisen jälkeen ekalla taukopaikalla. Mitään varsinaista tarvettahan miulla ei ollut pysähtyä Paltasen kesäkahvilassa, mutta koska saatoin melkein jo etukäteen haistaa tuoreen munkin tuoksun, niin olihan se pysähdyttävä. Koskaan ei pidä ohittaa tuoretta munkkia reissulla, millään reissulla, millään kulkupelillä. Ikinä.



Munkkienergialla ja sen hirmuisen kisahuuman (tai vaihtoehtoisesti mukavasti kumpuilevan tien ja voimistuneen myötätuulen) siivittämänä eteneminen jatkui aivan yhtä leppoisan vauhdikkaasti. Mitään kovin kummoista reitin varrella ei ollut, joten sikälikin oli ihan positiivista että matka joutui. Ja joutui niin hyvin, että saavuin 30 km kohdalla olleelle lounaspaikalle paljon ajateltua nopeammin. Jopa niin paljon nopeammin, että olin jo aikeissa pitää pienen lepotauon kun kohdalle jo tulikin mainostaulu, joka ilmoitti Jari-Pekan olevan enää neljän kilsan päässä. Mitäpä sitä siis enää siinä taukoilemaan. Ei kun vaan samoilla vauhdeilla perille asti. Lounaslistalta löytyi salaattipöydän kylkeen perinteistä nakkisoppaa, joka maistui ahkeralle olympiapyö...matkapyöräilijälle oikein mainiosti. Perinteisen sopan lisäksi paikka tarjosi vieläkin perinteisempää nähtävää maaseudun tyyliin.




Siinä soppaa ryystäessä vilkuilin samalla vuorotellen karttaa sekä pihalla liehuvia lippuja, ja totesin myötäisen tuulen tuoman avun ilmeisesti kääntyvän päinvastaiseksi tästä eteenpäin. Ja niin siinä suunnilleen kävi. Jo pariin otteeseen kehuttu valtatie 23 yhtyi tässä kohtaa valtatie 9:ään, ja yhdessä ne johdattivat kulkuni kohti lounasta (ei sama, jonka juuri söin) ja vastaisempaa tuulta. Ei tuo valtateiden varsia ajelu varsinaisesti ole niitä pyörämatkailun parhaimpia puolia vaikka sitä piennartakin olisi ihan riittävästi. Kyllä pienemmät ja rauhallisemmat kylätiet ovat enemmän kaltaisteni matkalaisten mieleen. Mutta ehkä tämän reissun voi myös ottaa kokeiluna ja kokemuksena sen kannalta, millaista matkanteko on valtaväyliä pitkin. Ja kyllähän niiltäkin aina välillä pääsee poikkeamaan sivummalle. Niin tein nytkin ja otin pienen koukkauksen Hankasalmen aseman kylän kautta. Rauhallinen pikku kylänen, josta ei sen ihmeempää mainittavaa sattunut mieleen jäämään. Komeinta ja näyttävintä oli varmaan Vapo Timberin saha. Nähtävyyksiähän ne on tehtaatkin.


Muutaman kilsan pituisen Hankasalmi-ekskursion jälkeen palasin takaisin ysitielle. Piennar ei paikoitellen paljonkaan Varkaudentien vastaavaa leveämpi ollut, mutta tie kokonaisuudessaan on hieman leveämpi, joten reunassa oli liikenteen seassakin kohtalaisen turvallisen oloista mennä. Jotain positiivistakin valtaväylien varsilla etenemisessä on. Ihan kunnollisia taukopaikkoja on yleensä hieman paremmin tarjolla kuin kymmenien kilometrien metsätaipaleilla. Nytkin sellainen oli jo melko pian odotettavissa Lievestuoreen kohdalla. Pääsin myös jo kymmenkunta kilometriä ennen sitä pois isolta tieltä, kun reitti teki pohjoisen kautta pienen mutkan kohti Lievestuoreen kirkonkylää. Reitti oli tältä osin jokseenkin mäkinen, mutta eipä ollut juurikaan muuta liikennettä ja tiekin oli sentään päällystetty. Viime kesän reissulta opin, että hiekkatiepätkiä välttelen viimeiseen asti. Sitä kun ei kartasta näe onko se tie oikeasti hyvä hiekkatie vai joku metsäkoneiden runnoma, jonka irtosoralla taiteilu on kuin marmorikuulien päällä ajelisi.

Lievestuoreen "keskusta" oli melkeinpä malliesimerkki kuihtumaan päin olevasta kyläkeskuksesta, tai sitten silmäni oli vaan liian kriittinen. Joka tapauksessa pääkadun varrella oli useita tyhjiä ja ankean oloisia liiketiloja, ja rapistuneita rakennuksia. Jotenkin samaan kastiin meni myös seuraava taukopaikkani eli Laukaanhovi. Paikka mainostaa nettisivuillaan itseään seuraavasti:  

"Laukaanhovi on yksi Suomen suurimmista matkailu- ja kauppakeskuksista, 9-tien varressa vain 22 kilometriä Jyväskylästä. Laukaanhovi sijaitsee metsien ympäroimällä luonnonkauniilla alueella ja siinä on kaikkea mitä tarvitset virkistykseen ja lepoon: hotelli, sauna, ravintola ja pizzeria, erilaiset kaupat ja liikkeet."

Mikä sitten on totuus. Ravintola löytyy. Tosin listoilla en nähnyt pizzoja, ainoastaan perus huoltoaseman baarin leikkeet ja burgerivalikoiman. Erilaiset kaupat ja liikkeet? Olihan siinä joku matkamuistomyymälä, joka näytti ulospäin niin sekalaiselta ja kitschiltä ettei sinne halunnut edes mennä katsomaan. Ehkä niitä kauppoja ja liikkeitä on aiemmin ollut mm. niissä sisäänkäynnin molemmin puolin olleissa tyhjissä tiloissa, jotka oli suljettu kauniilla kalteriovilla tai -sermeillä. Siis sellaset vanhan ajan hissinovien näköiset, kyllä te tiiätte. Hotellin toiminta paikassa on näemmä päättynyt. Tämä asia tosin selviää ainoastaan paikan "venäjänkielisiltä" sivuilta, jotka näkee tästä: http://laukaanhovi.fi/ru/. Venäläismatkailija on varmasti noista sivuista tosi innoissaan. Koko paikka on jämähtänyt pahasti jonnekin menneeseen aikaan. Kokonaisuudessaan surullinen paikka, jossa söin burgeriaterian ja lähdin äkkiä pois. Kaiken kermana kakun tai pisteenä iin päällä oli piha-alueen perällä toiminut jonkinlainen tivoliviritys, jonne pääsyä ilmeisesti yritettiin rajoittaa kaikin keinoin.


Oli Laukaanhovin nettisivuilla sentään jokin asia oikein. Paikka sijaitsee ysitien varrella ja on noin parinkymmenen kilsan päässä Jyväskylästä. Sen verran siis miullakin oli vielä matkaa edessä. Ja se matka sujui erittäin mukavasti, koska nämä paljon puhutut pientareet olivat tuosta eteenpäin todella reilun levyiset. Ja nyt lupaan, etten mainitse tämän jälkeen tienpientareista enää yhtään mitään!

Jyväskylää lähestyessäni olisin voinut pitää jäätelö-/kahvitauon Vaajakosken ABC:llä, mutta en tehnyt niin. Olen erittäin iloinen siitä, että miun ei ole tarvinnut vielä kertaakaan matkan varrella turvautua näiden keltaisten keitaiden palveluihin. Ei mitään pahaa sanottavaa niistä sinänsä, mutta samanlaisiahan ne on joka paikassa ja kaikki paikalliset erikoisuudet pystyy hyvin sivuuttamaan pysähtymällä vain näissä paikoissa. Paljon houkuttelevampi paikka tauolle löytyi pari kilsaa myöhemmin Naissaaresta. Lämpömittari näytti +25 astetta, joten Naissaaren kahvihuoneen varjoisalla terassilla kelpasi nautiskella mustikkakakkua ja teetä. Herkuttelun jälkeen oli vielä tovi aikaa lepuuttaa silmiään alueella olevissa taideteoksissa.




Naissaaresta oli enää muutaman kilometrin matka majapaikkaani Kesähotelli Harjuun, mutta pyörän ja kartan kanssa suhaaminen hiukan vieraassa kaupungissa ei aina edistä matkantekoa kaikkein parhaiten. Kovin montaa ylimääräistä mutkaa en tullut tehneeksi, mutta karttaa piti vilkuilla aika monessa risteyksessä. Lopulta oikea katu löytyi ja pääsin asettumaan taloksi. Kyseessä on siis Jyväskylän ammattiopiston opiskelija-asuntola, joka kesäaikaan palvelee hotellina. En ole aiemmin vastaavassa majoituksessa ollut ja täytyy sanoa, että systeemi vaikutti heti alusta asti hyvältä. Hotelli on, luultavasti suunnittelematta ja tietämättään, erittäin toimiva pyörämatkailijan kannalta. Kylppärissä on kuivausteline (siis sellainen kuumavesiputkihässäkkä), johon saa huuhdellut pyöräilykamppeet hyvin kuivumaan ja pyöränkin sai tuoda yöksi sisätiloihin säilöön. Enkä edes näyttänyt olevan ainut majoittuja, joka on pyörällä liikkeellä. Isoja plussia tälle paikalle.

Aiempia päiviä helteisempi ilma varmaan vaikutti osaltaan siihen, että päivä tuntui aiempia raskaammalta vaikka kilometrejä kertyi yli 20 vähemmän kuin esim. eilen. Raskaan päivän kruunasi Viikinkiravintola Haraldissa nautitut Jon Jousimiehen kaurispata (saaristolaislimpulla ja savujuustolla kuorrutettua haudutettua metsäkaurista ja hirveä, mustajuuri-perunavoita, tervaan pudonneita puolukoita, hunajajuureksia, tyrnillä ryyditettyjä valkosipulinkynsiä) ja Omenavarkaan hyve (mantelitaikinan sisään leivottu omenahyve, luomumansikkasorbettia, vadelma-omenahilloketta, lakkasiirappia).  Näiden eväiden jälkeen olin täysin valmis painumaan peiton alle.



Sunnuntaipäivän vietänkin sitten Jyväskylässä töitä tehden, formuloita katsellen ja ukkoskuuroja pakoillen. Matka jatkuu maanantaina kohti Orivettä, joten edessä on taas 100 km:n pyrähdys.

Päivän kokonaiskilometrit: 87


3 kommenttia:

Aron Viestitin kirjoitti...

Kyllä se Laukaanhovin takana oleva "tivoliviritys" on ihan toimiva ja sympaattinen Nokkakiven huvipuisto, jossa vierailimme kuluvana kesänä. Ei kaiken tarvitse olla uutta ja megasuurta ostoshelvettiä.

Fillarnisti kirjoitti...

Kas, näinpä onkin. Oikeessa olet. Pahoittelen valheellista informaatiota. Se vaan siinä sisällä käydessä ja pihalta katseltuna näytti juurikin kuvailemaltani. Ehkä pitää paluumatkalla käydä tutustumassa tarkemmin niin voi korjata omat oletuksensa.

Fillarnisti kirjoitti...

Ja en toki tarkoittanut, että kaiken pitäisi olla uutta ja megasuurta, vaan lähinnä sitä, että Laukaanhovi ei hirveästi houkuttele matkailijaa. Ja lisäksi nettisivut antavat vanhaa ja virheellistä tietoa.

Nämä on asioita, mitkä jokaisen matkailyrityksen pitäisi huomioida. Riippumatta millään tavalla yrityksen koosta tai iästä.