Fillarnisti: Päivä 14: Tampere - Ruovesi. Ja matkailijan houkuttelua.

8. elokuuta 2012

Päivä 14: Tampere - Ruovesi. Ja matkailijan houkuttelua.

Taisin jo aiemmin jotain todeta, ettei sateenvälttelypäivät ole oikeen tuoneet toivottua lopputulosta tällä reissulla. Ja tämä päivä sen lopulta varmisti. Eilen jos olisin lähtenyt liikkeelle niin tuskin olisi sadekamppeita tarvinnut lainkaan. Eipä niitä tänäänkään paria kymmentä kilometriä pitempään tarvittu ja sadekin oli vaan sellasta tasasta kevyttä ripsuttelua, mutta joka tapauksessa sitä tuli matkan varrella enemmän kuin mitä vaikkapa Tampereella eilispäivän aikana. Mutta mitä sitä menneitä miettimään, keskitytään tähän päivään.

Aamu alkoi jälleen Mango Hotelin maittavalla aamiaisella ja jatkui kamojen pakkaamisella. Sen lisäksi, että sitä sadetta saattoi olla tiedossa, niin lähes varmaa oli, ettei aurinkoa olisi tiedossa missään vaiheessa. Tai oli sitä lopulta sen verran, että ainakin yhdessä vaiheessa olin melkein erottavinani varjoni. Liiemmälti ei myöskään ollut lämpöä tarjolla. Mittari taisi lähdön hetken lähestyessä näyttää +12 eikä ennusteet paljon enempää luvanneet päivemmällekään. Oli siis turvauduttava pitempään lahkeeseen pukeutumisen osalta. Vielä ennen lähtöä nappasin hotellin etupihalta kuviin sieniä kasvattavan kurtunvinguttajan.


Alkumatkasta melkein tunti kulki samoja uria mitä pitkin olin viikko sitten ekan kerran tullut Tampereelle. Nyt toki päinvastaiseen suuntaan. Tutut tiet jätin Jyväskyläntien ylitettyäni ja suunnatessani Teiskon alueille. Olin varautunut kulkemaan päivän mittaan erinäisiä metsätaipaleita, mutta matkalle osui yllättävän useita erinäisiä pieniä asutuskeskittymiä. Vajaan parin tunnin ajelun jälkeen kohdalle osunut sellainen oli Kämmenniemi, jossa oli aika tovin verran vetää henkeä. Ilma ei jostain syystä houkutellut jäätelötauon pitämiseen. Sen sijaan noukin Salesta mukaani reilun banaanin ja purkin jogurttia, jotka nautiskelin kaupan seinustalla. Kauppaa vastapäätä olisi ollut tarjolla myös paikallinen kuppila, Kessan baari, joka ei kuitenkaan ihan niin houkuttelevalta vaikuttanut, että olisin sen tarjontaan käynyt tutustumassa.


Reitin varrella tuli tietysti myös vastaan jo niin kovin tutuksi tulleita näkymiä ammoisina aikoina kukoistaneista yrityksistä. Sen verran muutaman niiden kohdalla kuitenkin vielä elämä hengittää, että kirjastoauto kohdalla pysähtelee. Ainakin luultavasti.



Olin jo etukäteen reittiä miettiessäni bongannu kultturellin kohteen, joka osuisi sopivasti matkan varrelle. Kaiken hirmuisen kiireen keskellä ehdin kuitenkin jo unohtaa koko jutun, kunnes tänään tulin sen kohdalle. Pellolla jököttävä sininen lehmä palautti välittömästi mieleeni Maitolaiturimuseon, johon olin jo alustavasti perehtynyt internetin ihmeellisesssä maailmassa. Kyseessä on Euroopan, ellei peräti maailman, pienin museo, jonka varsinaiset taideaarteet levittäytyvät sitä ympäröivässä maaseutumaisemassa. Tämän kesän näyttely kantaa nimeä Velaatan Gukkenmain-museo. Todella hauska ja sympaattinen nähtävyys. Ja mikä parasta, sen luona voi pysähtyä raitiovaunullakin. Mikäli siis sellaisella sinne sattuu pääsemään.






Muutama kilsa tämän taidenautinnon jälkeen piti koukata kolmisen kilsaa reitiltä sivuun, jotta sain edes jonkinlaista lounastakin päivän ohjelmaani. Reittiä miettiessäni totesin, että lounaspaikat ovat todella vähissä. Käytännössä niitä oli tarjolla kaksi. Eka olisi ollut se Kessan baari, mutta se oli epähoukuttelevan olemuksen lisäksi myöskin hieman liian aikaisin kohdalla. Toinen vaihtoehto oli sitten Kaanaan moottoriurheilukeskuksen kahvila Lippumies, joka mainosti nettisivuillaan tarjoilevansa kuumaa kahvia, kylmää olutta ja maukkaita ruoka-annoksi. Tuon kolmannen perusteella se valikoitui ruokapaikakseni. Mutta eipä hääviä ollut tuo maukkaiden ruoka-annosten tarjonta. Kolme vaihtoehtoakohan siinä olisi mahtanut olla ja niistä valkkasin makkarakorin. Käsi sydämellä voin vannoa, ettei ollut mitenkään erityisen kurmeeta eikä myöskään hirmu ravintorikas lounas se.


Lounastauon aikana kohdalle osui päivän runsaimmat sateet, joten sikäli ajoitus osui ainakin ihan nappiin. Jonkin verran siinä syönnin jälkeen viivyttelin lähtöä, ja vaikka sade hieman laantuikin, niin päätin silti kiskoa sadekampetta ylleni ennen matkan jatkamista. Ja ihan hyvä, että tein niin, koska oikeastaan koko lopun 30 kilsan ajan taivaalta ripsi sellaiseen tasaisen kevyeen tahtiin vettä. Niinpä tuolta lounaan jälkeiseltä etapilta ei kauheasti sen kummempaa kerrottavaa ole, kuten ei kuviakaan. Sen tosin voin sanoa, että nyt ekaa kertaa käytössä ollut pusakka, housut ja kenkien sadesuojat vaikuttivat toimivilta. Ei tarvinnut polkijan sotkea märkänä.

30 vaihtelevan sateisen kilometrin jälkeen saavuin lopulta Ruoveden keskustaan ja onnistuin bongaamaan majapaikkanikin, Hotelli Lieran. Täytyy kyllä sanoa, että näiden pikku kuntien/kaupunkien hiljalleen pystyyn kuolevat hotellit onnistuvat olemaan aina hieman erityislaatuisia. Tällä kertaa olin saanut ohjeistuksen, että hotellin vastaanotto sijaitsee Hopea Auringossa hotellin yhteydessä toimivan Ravintola Lieran alakerrassa. Jotenkin luonnostaan oletin, että tämä Hopea Aurinko on jonkinlainen kahvila tai pubi tai muuta vastaavaa. Todellisuudessa hotellin vastaanottona toimii OMPELIMO Hopea Aurinko, josta sai haettua avaimen ja jonne majoitus myös maksetaan. Hauska on myös hotellin aamiaisjärjestely. Samainen ompelimonainen, jolta sain avaimen, toi vähän ajan päästä huoneen jääkaappiin aamiaistarpeet. Huomasin tosin vasta nyt myöhemmin illalla, että minkäänlaisia kahvi- tai teetarpeita ei tullut, vaikka kupit ja vedenkeitin kyllä löytyy. Itse hotellirakennus on juurikin niin autioituneen oloinen kuin vain voi olla. Ravintolakin on ilmeisesti auki vain lounasaikaan. Huoneita ei ole seitsemää enempää, mutta on niistä sentään komeat järvinäköalat terassilla. Positiivista huoneissa on jälleen omasta näkökulmasta riittävä tila ja kuivausteline. Pientä pintaremonttiakin huoneisiin on tehty, mutta kyllä joka paikasta haisee läpi aika vahva 80-luku.



Jos ei päivän lounas aiheuttanut ihastuksen huudahduksia, niin sitä ei kyllä tehnyt päivällinenkään. Ruoveden valtavasta ruokapaikkavalikoimasta voi ihan oman mieltymyksensä mukaan valita meneekö syömään kylän ainoaan pizzeriaan vai läheisen Haapasaaren lomakylän ravintolan. Päädyin jälkimmäiseen, koska uskoin saavani sieltä jotain maittavaa heidän a'la carte -listalta. Lisäksi paikka oli sopivan pienen kävelymatkan päässä, joten jalat saivat vähän verryttelyä pyöräilyn päälle. Lomakylän Jätkäinkämppä-ravintolan ruokalista rakentui ilmeisesti jonkinlaiseen "yksinkertainen on parasta" -ajattelun varaan. Lista koostui neljästä pääruuasta, jotka olivat suunnilleen grillikana, grillipossu, grillilohi... Sinänsä nyt ei varmaan ollut paljonkaan väliä minkä noista olisi valinnut, tuskin lopputulos sen ihmeellisempää olisi ollut. Grillikanaan päädyin ja se tarkoitti käytännössä kolmea kanankoipea (siis ei suinkaan edes mitään koipi-reittä, vaan niitä nysiä koipia), ja hieman riisiä ja salaattia niiden kyljessä. Plus toki leipää. Vähän oli sellainen "ai tässäkö tää on" -olo, mutta syötävähän ne oli kun ei muutakaan ollut. Pistelin siis aterian poskeeni ja poistuin kiittäen paikalta. Ei jäänyt paikasta kovin huikea vaikutelma.

Paluumatkan hotellille suoritin järvenrantaa myötäilevää polkua pitkin. Polku johdatteli miut ilmeisesti yhdelle Ruoveden tärkeimmistä nähtävyyksistä, Runebergin lähteelle. Olin jo lomakylälle päin kävellessäni nähnyt paikkaan osoittavan kyltin ja aattelin, että pitäähän moinen käydä katsomassa. Lähde oli omalla tavallaan mykistävä, mutta ei varmaan sillä tavalla kuin on tarkoitus. Missään ei ollut mitään infokylttiä tai edes vettynyttä paperia, jossa olisi kerrottu miksi lähde nyt on nimenomaan Runebergin lähde. Joo, oletettavaa on, että herra Runebergilla on ollut jotain tekemistä lähteen partaalla, mutta voisi asiasta myös jollain tapaa kertoa tällaiselle uteliaalle turistille. Muutenkin lähteen ympäristö oli aika rähjäisen oloista. Ja kyllähän siellä yksi opastaulu oli. Ruoveden kunnan teknisen viraston ilmoitus siitä, että lähteen vettä ei ole tutkittu eikä sen käyttöä suositella. Suoraan sanottuna lähteen lammikkoon vilkaistuani ei olisi tullut mieleenkään.




Siinä lähteeltä eteenpäin kävellessäni mietiskelin Ruoveden tarjontaa matkailijoille. Keskustan majoitusvaihtoehdot ovat autiolta näyttävä seitsemän huoneen hotelli ja pienen matkan päässä sijaitseva lomakylä, ravintolatarjonta kebab-pizzerian ja keskinkertaisen ravintolan varassa, ja nähtävyytenä levän viherryttämä ja roskien ruskistama lähde. En kyllä osaisi kenellekään vakuuttavasti perustella, miksi kannattaisi lomamatkalla pistäytyä Ruovedellä. Löytyy täältä toki myös venesatama, jossa jopa oli jonkin verran veneitäkin. En tosin tiedä miksi veneilijätkään täällä kävisivät. Ehkä syynä on venesataman puistoalueen asukit.


Tällainen paikka siis on Ruovesi. Kyllähän tällainenkin pitää käydä kokemassa, niin on sitten perspektiiviä muunlaisiin paikkoihin. Huomiseen päivään lähden sillä ajatuksella, että Ähtäri pesee tämän paikan mennen tullen. Nalleperheen naapurissa vietänkin sitten pari yötä. Tähän loppuun vielä Ruovesi-kävelykierrokseni viimeinen kuva. Onnistuin ikuistamaan majapaikkani myös ulkopuolelta. Se on tuo puiden siimeksessä oleva bunkkeri.


Päivän kokonaiskilometrit 87.


Ei kommentteja: