Voisi sanoa, että eteneminen kohti Virtoja oli täysin päinvastaista aiempiin matkapäiviin verrattuna. Aurinko ei ruskistanut pelkästään naaman vasenta puolta, tuuli ei ollut vastainen ja etenemissuuntakin oli etelästä pohjoiseen. Tuuli häiritsi oikeastaan vain avoimilla vesistöjen varsilla, jossa se pääsi puhaltamaan ajoittain sivusta. Muutoin matka eteni todella mainiosti. Tie Ruovedeltä pohjoiseen on vieläpä maastoltaan miellyttävää ajella. Jyrkkiä mäkiä ei ole, ja tie menee pitkien loivien nousujen ja pitkien loivien laskujen rytmittämänä kangasmetsien lomitse. Ja osuu matkan varrelle myös Torisevan rotkojärvet, joiden kallioseinämiä näkyy tiellekin.
Kartta ei juuri kunnollisia taukopaikkoja lupaillut Ruoveden ja Virtain välille, ja niinpä olinkin iloisesti yllättynyt kun reippaasti sujuneiden 19 kilometrin jälkeen Visuveden paikkeilla kohdalle osui leipomon kahvila. Olin siinä vaiheessa edennyt noin tunnin verran, joten tauko tuli sopivaan kohtaan. Kyseessä oli Raunon Leivän myymälä-kahvila, jonka yllättävänkin runsaasta valikoimasta teen kylkeen valikoitui possumunkki. Kuinkas muutenkaan. Kahvilan nurkalla oli kahden pöydän kokoinen terassikin, jossa oli mukava viettää taukoa auringon paisteessa ja leipomon asiakkaita seuraillen.
Tauon jälkeinen kartan vilkuilu näytti, että olin noin puolimatkassa lounaspaikaksi suunnittelemaani Kitusen Kievariin nähden. Kello puolestaan näytti, että miulla olis noin tunti aikaa ehtiä sinne, nähdäkseni juuri sopivasti naisten olympiamelonnan finaalin. Niinpä polkin kuin heikkopäinen eteen päin vähän väliä kelloa vilkuillen ja koko ajan vakuuttuneempana siitä, että miehän jopa ehdin perille ajoissa. Finaalin oli aamun tietojen mukaan tarkoitus alkaa 12:08 ja olin Kitusen Kievarin pihalla n. 12:04. Pyörä siis äkkiä parkkiin, pikaiset venytkset ja sisälle...vain todetakseni, että paikan telkkarista näkyy pelkkää pikselimössöä. Ei mitään selkeän kuvan tai äänen kaltaistakaan. Noh, myöhemmin toki selvisi, ettei finaalissa suomalaisittain paljon jännittämistä ollut, joten samapa tuo vaikka jäikin näkemättä. Syömäänhän tuonne kuitenkin pääasiassa olin mennyt ja se puoli käynnistä oli melkein liiankin onnistunut ja täyttävä. Paikka tarjosi erittäin runsaan lounaspöydän, josta en edes kaikkea jaksanut maistella/syödä. Tokihan sitä olisi voinut ahtaa kaiken mahdollisen, mutta luulen ettei pyörä olisi liikkunut kovinkaan rivakasti sen jälkeen. Tämän vuoksi napostelin vain salaatit, muusin, jauhelihapihvin ja marjakiisselin.
Lounaspaikan ikkunasta katselin syömisen lomassa risteyksessä olevaa kilometritaulua, joka näytti Ähtäriin olevan matkaa vielä 40 km. Toisin sanoen majapaikkaani, joka sijaitsi keskustan jälkeen, vielä muutama kilsa enemmän. Tien profiili oli tähän asti ollut niin mukava ja joutuisa, että olin toiveikas saman tyylin jatkumisen suhteen tästä eteenpäinkin. Ja sellaisenahan se jatkui. Jouduin vaan harmikseni jättämään tie 66:n, sillä reitti jatkui tie 68:aa pitkin Ähtäriä kohti. Metsä- ja järvimaisemien lisäksi reitin varrella sattui silmiin myös kiitokset sotiemme veteraaneille. Otin itsekin tuolla kohtaa tilkkasen Hart-Sportia.
Pyöräily GT -kartat ovat olleet ja ovat edelleen tärkeä oljenkorsi reissullani. Niiden avulla on hyvä miettiä reitin suuret linjat ja selvittää myös hieman mahdollisia taukopaikkoja. Välillä nekin tosin erehtyvät, mutta onneksi niin voi käydä positiivisessakin mielessä. Karttaan oli laitettu Virtain ja Ähtärin välille Killinkoski niminen paikka, jonka kohdalle oli merkitty uimaranta, kirkko ja tieto siitä, että meloessa joudut kantamaan kanoottia tässä kohtaa melontareittiä. Sen sijaan merkitsemättä oli jätetty Killinkosken Wanha Tehdas, joka osoittautui hauskaksi tauko- ja käyntikohteeksi. Kokonaisuus koostuu vanhan nauhatehtaan tiloissa toimivasta kahvilasta sekä museoista. Ja näitä pieniä museoita onkin sitten melkoinen määrä. Tiloista löytyy nauhateollisuusmuseo, kameramuseo, nostalgisten lelujen museo, parturi-kampaamomuseo, vanhojen opetustarvikkeiden museo, vpk-museo sekä tietysti kirpputori!
Katseltavaa siis riittää pitempäänkin pysähdykseen jos asiaan kiinnostusta löytyy. Ja jos ei muuta, niin ainahan tällaisten pienten paikkojen kahviloita pitää tukea. Niinpä nautiskelin rahkapullan ja retrotölkki-Jaffan kahvilan terassilla. Ja jälleen pyörämatkalainen herätti paikallisissa kiinnostusta. Rupattelin pullan ja Jaffan lomassa pitkät pätkät kahvilassa asioineen miehen kanssa, joka kyseli kiinnostuneena niin pyörästä kuin reissustakin. Oli itsekin aikeissa hankkia nykyistä parempaa pyörää ja toki vaihtelin hänen kanssa asiantuntevasti näkemyksiä ja kokemuksia asiasta.
Löysin museoiden lomasta myös selkeästi omakuvani.
Loppumatka Ähtäriin sujui mukavasti museoiden näkymiä muistellessa ja iltaruokasuunnitelmia pohdiskellessa. Koska majapaikkani oli Ähtärin keskustasta vielä matkaa 10 km, päädyin ratkaisuun käydä syömässä päivällisen jo ennen majoitukseen menoa. Eläinpuiston kupeesta tiesin löytyvän parikin ravintolaa, mutta koska mitä luultavimmin kävisin niissä syömässä perjantain aikana, niin ajattelin hankkia apetta nyt jostain keskustan paikasta. Valikoima vaan ei ollut kovin ihmeellinen. Tulin siis siihen tulokseen, että pizza kelvatkoon tämän päivän toiseksi ruuaksi, ja valitsin ensimmäisen kohdalle osuneen alan yrityksen. Nimi jäi vähän epäselväksi, mutta ilmeisesti se oli jokin Ähtärin ravintola ja pizzeria. Eli varsin tyypillinen pizzeria, jonka Tropicana-pizza oli ihan kohtalaisen maittava ja paikan sisustus asiaan kuuluvan yksinkertainen.
Koska en ihan täysin luottanut pizzan täyttävyyteen loppuiltaa ajatellen, niin hain vielä kaupasta hieman lisäevästä mukaani ennen majapaikkana toimivaan Valkeiseen Lomaan suuntaamista. Olin katsonut kartasta jotenkin mukamas fiksusti, että en mene sinne sitä kautta mistä paikkaan opastetaan, vaan kierrän toista kautta pienempää tietä pitkin ja säästä vähän matkassa. Puolimatkassa tuota vaihtoehto reittiä meinasi jo hetkittäin usko loppua, sen verran metsätiemäisessä kunnossa kyseinen hiekkatie oli. Käytännössä tie oli juuri sellainen millaisia yleensä yrittää vältellä viimeiseen asti pyöräreissuilla, ja nyt sitten menin sinne täysin vapaaehtoisesti. Jälkikäteen tehty tarkistus kartasta muuten näytti, että matka oli ihan yhtä pitkä myös tuon miun "oikoreitin" kautta. Noh, perille joka tapauksessa päästiin ja vastassa oli mitä miellyttävimmän oloinen ja rauhallinen maalaistalon pihapiiri. Tavoitin talon emännän kylpypaljua täyttämästä, ja hän tuli antamaan miulle avaimen ja liinavaatteet makuusoppenani toimivaan Konstan Kammariin. Täytyy sanoa, että tämä paikka on kyllä reissuni miellyttävimpiä ja sympaattisimpia majapaikkoja. Kyllä vanhaan aittarakennukseen tehdyissä majoitustiloissa on aina oma viehätyksensä. Tuollaiselta Ähtärin "etäkotini" näyttää sisältä ja ulkoa ympäristöineen.
Täällä vietän seuraavat kaksi yötä nalleperheen naapurissa ja äärimmäisessä maaseudun rauhassa.
Ja loppuun vielä eräänlainen kunnianosoitus Suomen Route 66:lle:
Päivän kokonaiskilometrit 87.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti